Uutiset
Luontoisedut 2012
Verohallitus on vahvistanut vuoden 2012 luontoisetuarvot (VeroH:n päätös 765/32/2011). Ravintoedun arvo on 1.1.2012 alkaen 5,60 euroa. Kiinteän puhelimen ja matkapuhelimen luontoisetuarvot ovat edelleen 20,00 euroa kuukaudessa. Autoedussa vapaan autoedun käyttökustannukset nousivat hieman kaikissa ikäryhmissä, käyttöedun kustannukset säilyivät ennallaan.
Ravintoetu
Ravintoedun arvo on 1.1.2012 alkaen 5,60 euroa ateriaa kohden, jos edun hankkimisesta työnantajalle aiheutuneiden välittömien kustannusten ja näiden kustannusten arvonlisäveron määrä on vähintään 5,60 euroa ja enintään 9,30 euroa. Enintään 9,30 euron nimellisarvoisen, muun kuin sopimusruokailuun liittyvän ruokailulipukkeen muodossa tai muuta vastaavaa maksutapaa käyttäen järjestetyn edun (esimerkiksi lounasseteli) arvo on 75 prosenttia lipukkeen nimellisarvosta.
Ruokailulipukkeen arvostaminen 75 % prosenttiin nimellisarvostaan edellyttää, että sitä voidaan käyttää vain ateriointiin eikä sitä vastaan saa rahaa, elintarvikkeita tai muita hyödykkeitä. Muussa tapauksessa lipuke arvostetaan nimellisarvoonsa.
Palkansaajalle voidaan antaa tällä tavoin arvostettuna vain yksi lipuke sellaista tosiasiallista kotimaan työssäolopäivää kohden, jona työpaikkaruokailua vastaavaa ateriaa ei ole työnantajan toimesta muulla tavoin järjestetty.
Puhelinetu
Puhelinetujen arvot pysyvät ennallaan. Sekä matkapuhelimen että kiinteän liittymän luontoisetuarvo vuonna 2012 on 20,00 euroa kuukaudessa. Matkapuhelinedun arvo kattaa puheluista, tekstiviesteistä ja multimediaviesteistä aiheutuneet kustannukset.
Asunto- ja autoetu
Asuntoetuihin sisältyvien lukuisten eri variaatioiden johdosta etujen arvoja ei voida tässä julkaista. Tiedot löytyvät esimerkiksi verohallinnon nettisivuilta osoitteesta www.vero.fi.
Autoetujen arvoihin on vapaan autoedun osalta tullut pieniä muutoksia edellisestä vuodesta. Autoedun arvo koostuu kahdesta osasta, pääomakustannuksista laskettavasta prosenttimäärästä ja käyttökustannusten euromäärästä. Prosenttiosaa laskettaessa auton hintana käytetään auton maahantuojan ilmoittamaa auton käyttöönottokuukauden alun uushankintahintaa. Tätä periaatetta sovelletaan myös käytettynä maahan tuotuihin autoihin.
Autoedun arvot vuonna 2012
Ikäryhmä A Vapaa autoetu/kk 1,4 % + 285 € Käyttöetu/kk 1,4 % + 90 €
Ikäryhmä B Vapaa autoetu/kk 1,2 % + 300 € Käyttöetu/kk 1,2 % + 105 €
Ikäryhmä C Vapaa autoetu/kk 0,9 % + 315 € Käyttöetu/kk 0,9 % + 120 €
Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että jos palkansaaja tai hänen perheenjäsenensä käyttää yksityisajoihin työnantajan henkilö- tai pakettiautoa, verovelvollisen saama etu katsotaan autoeduksi. Sen arvo vahvistetaan auton rekisteriotteeseen merkityn käyttöönottovuoden perusteella.
Jos palkansaaja käyttää autoedun kuukausikohtaisen arvon sijasta kilometrikohtaista arvoa, se määritetään ajopäiväkirjan tai muun verovelvollisen tai veroviranomaisen esittämän luotettavan selvityksen perusteella. Tällöin on syytä muistaa, että ajopäiväkirjasta on käytävä ilmi autolla verovuonna päivittäin ajettu kilometrimäärä. Autolla ajetuista työajoista on ajopäiväkirjaan merkittävä päivittäin seuraavat tiedot:
- ajon alkamis- ja päättymisajankohta
- ajon alkamis- ja päättymispaikka sekä tarvittaessa ajoreitti
- matkamittarin lukema ajo alkaessa ja päättyessä
- matkan pituus
- ajon tarkoitus ja
- auton käyttäjä
Käyvän arvon soveltaminen muissa tapauksissa
Sellaisen edun raha-arvona, jonka käypä hinta ilmeisesti on verohallituksen päätöksen mukaista raha-arvoa alhaisempi tai jota verohallituksen päätöksessä ei ole mainittu, on pidettävä sen käypää arvoa. Näin ollen esimerkiksi työnantajan tarjoamat fysikaaliset hoidot tai kuntoutukset on arvostettava niistä perityn hinnan mukaan.
Verovapaita ovat edelleen työnantajan koko henkilökunnalle antamat tavanomaiset ja kohtuulliset henkilökuntaetuudet, joita ovat esimerkiksi työterveyshuolto, henkilökunta-alennukset, merkkipäivälahjat tai vähäiset muut lahjat, etu virkistys- ja harrastustoiminnasta sekä etu yhteiskuljetuksesta asunnon ja työpaikan välisillä matkoilla.
Luontoisetupäätös löytyy verohallinnon internetsivuilta osoitteesta www.vero.fi.
Lisätietoja Mika Kortene mika.kortene(a)infra.fi puh. 040 723 7226
takaisin
EXTRANET
TOIMIALAT
» Asfaltointi» Bitumi-indeksi
» Standardit



